Seuran historia

Vietnam-seura on perustettu vuonna 1971 Suomi-Vietnam-seuran nimellä. Seuran juuret ovat Vietnamin sodan vastaisessa solidaarisuusliikkeessä. 1990-luvun alkuun asti seuran aktiivit olivat pääosin kiinnostuneita tukemaan Vietnamin sosialistista tasavaltaa. 1990-luvun alussa seurassa tapahtui vallanvaihto, kun ensin hallitukseen, ja myöhemmin sen johtoon nousi nuoria naisia, joilla oli monenlaisia siteitä Vietnamiin paitsi työn saralla myös perhesiteiden osalta. Tämän jälkeen seuran hallituksessa on toiminut ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita Vietnamista ja vietnamilaisista, ei niinkään sen poliittisesta järjestelmästä.

Seura on järjestänyt seminaareja ja kulttuuriohjelmaa, esimerkiksi Cai luong -konsertin lokakuussa 1996. Seura on julkaissut kirjoja jo 1970-luvulta lähtien. Tiedot uusimmista kirjoista löytyvät osiosta julkaisut. Vuosina 1990 – 1993 julkaistiin yhteensä neljä numeroa Indokiinan Sanomat –lehteä. 2000-luvulla on järjestetty muun muassa vietnamilaisia tet- ja kuujuhlia, keskustelutilaisuuksia, elokuvailtoja sekä kieli- ja ruokakursseja.

Olennainen osa seuran toimintaa on ollut kehitysyhteistyö. Viimeisin hanke, jossa tuettiin Son Lan provinssin thai-vähemmistön naisia, päättyi vuonna 2008. Tämän jälkeen seura on ollut Ympäristö ja kehitys ry:n paikallisdemokratia hankkeen kumppani.

Vietnam-seura on historiansa aikana järjestänyt muutaman turistimatkan Vietnamiin (vuosina 1979, 1989, 1990, jolloin mukana oli kansanedustajavaltuuskunta, ja viimeisin v. 2003). Nykyään seura antaa matkaneuvontaa tarvittaessa, sillä kaupalliset toimijat järjestävät nykyään paljon Vietnamin kiertomatkoja ja omatoimimatkailukin on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime vuosina.

Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli kirjailija Paavo Rintala 1971-72, jota seurasi kirkkoherra Erkki Arhinmäki 1973 ja hänen poismenonsa jälkeen kirjailija Bo Winqvist.

Vietnam-seuran puheenjohtajat vuodesta 1985 eteen päin:
1985 – 1988 professori Helge Gyllenberg
1988 - 1992 kansanedustaja Esko Seppänen
1992 – 1994 tekn. tri Göran Pulkkis
1994-1998 toimittaja Johan von Bonsdorff
1998- puheenjohtajana on ollut tutkija Minna Hakkarainen