Kulttuuri

Vietnamin kulttuuri on saanut paljon vaikutteita Kiinasta ja buddhalaisesta taiteesta. Kiinalaisvaikutus näkyy erityisesti perinteisessä arkkitehtuurissa ja keramiikassa. Ranskan siirtomaavalta vaikutti varsinkin nykyisen Hanoin ja Huen arkkitehtuuriin. Etelässä hindubuddhalainen, myöhemmin islamilainen, malajilähtöinen champa-kultuuri on antanut maan kulttuurille omat vaikutteensa, vaikka cham-kansa pyrittiin ja onnistuttiinkin assimiloimaan kinh-vietnamilaisiin lähes täysin.

Silkki- ja lakkataidetta voidaan pitää omintakeisina vietnamilaisen taiteen muotoina. Toki näissäkin on nähtävissä kiinalaiset vaikutteet. Mutta näiden materiaalien käytössä kehittyi vietnamilaisissa kylissä myös omat monisatavuotiset perinteet. Useiden satojen vuosien ajan taitavien mestarien taidot siirtyivät anonyymisti sukupolvelta toiselle. Vasta ranskalaisten tulon myötä pyrittiin näitä perinteitä tuomaan akateemisen koulutuksen piiriin ja samalla luomaan näiden pohjalta länsimaalaiseen yksilölliseen taitelijakäsitykseen nojaavaa taidetta. Lakka- ja silkkimaalaustekniikat ovat edelleen osa Vietnamin taidetta ja näitä perinteisiä tekniikoita hyödynnetään myös alati uudistuvassa nykytaiteessa.

Vietnamilainen musiikkiperinne on hyvin monimuotoinen. On myös hyvä huomata että kaikilla vähemmistökansoilla on omat musiikin lajinsa. Pohjois-Vietnamin musiikissa kiinalaiset vaikutteet ovat vahvat. Siellä on myös kehittynyt kaksi eri oopperan muotoa: kiinalaistyyppinen Hat boi/tuong- hoviooppera ja Chèo –kansanooppera. Musiikilla on keskeinen osa myös perinteisessä ja hyvin omintakeisessa vietnamilaisessa taidemuodossa – vesinukketeatterissa (josta enemmän sivun loppuosassa olevassa TeT Jukka O Miettisen kirjoittamassa artikkelissa) . Eteläisessä Vietnamissa syntyivät 1900-luvun alussa puhetta ja laulua yhdistelevät, länsimaalaisten musikaalien kaltaiset Cai luong-musiikkinäytelmät. Cai luong -tarinat voivat olla historiallisia tai moderneja.

Vietnamilainen popmusiikki on nykyään elinvoimasta ja se yhdistelee sulavasti perinteistä laulua ja moderneja rytmejä. Jazz-musiikin saralla taas on pyritty kiinnostavasti yhdistelemään perinteisiä vietnamilaisen musiikin sävyjä sekä modernia jazzia.

Lataa tästä vietnamilaisen jazzin pioneerista Dac Thien Quyenista kertova Mira Käkösen artikkeli pdf:nä.

Elokuvien saralla Vietnam tunnetaan lähinnä amerikkalaisten sotaelokuvien kautta. Sen sijaan vietnamilaiset elokuvat ovat harvemmin saavuttaneet kansainvälisen yleisön. Tunnetuimpia ovat olleet joko Yhdysvalloissa tai Ranskassa asuvien ulkovietnamilaisten ohjaajien elokuvat. Kuitenkin Vietnamissakin on tehty elokuvia jo 1920-luvulta lähtien. Ensimmäiset elokuvat olivat lähinnä dokumentteja ja niiden saralla jatkettin, kun Vietnam itsenäistyi vuonna 1945 ja hallitus perusti ensimmäisen elokuvaosaston. Maan kahtia jakamisen jälkeen Pohjois-Vietnamissa tehtiin enimmäkseen propagandaelokuvia ja Etelä-Vietnmissa taas tuotettiin sotaelokuvia ja komedioita. Maan yhdistymisen ja sodan jälkeen elokuvat keskittyivät lähihistoriaan ja sodan traumoja käytiin läpi elokuvissa, tosin tiukan puolueen kontrollin alla. Doi moin jälkeen vietnamilainen elokuva on uudistunut ja erilaisia trendejä on tunnistettavissa useita. Dokumenteissa voidaan jo käsitellä avoimemmin yhteiskunnallisia ongelmia. Fiktiivisen elokuvan puolella on vietnamilaista lähihistoriaa käsitelty hieman uudesta näkökulmasta. Keskeisiä teemoja ovat olleet myös esimerkiksi jännitteet maaseudun ja kaupungin suhteissa, naisten asema sekä nuorten länsimaalaistuneen elämäntyylin ja perinteiden suhde.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vietnamilainen vesinukketeatteri

Vietnamin vesinukketeatteri on ainutlaatuinen harvinaisuus maailman nukketeatterin muotojen joukossa. Se on ainoa vedessä esitettävä nukketeatterin laji. Nuket ovat noin puolimetrisiä, puusta valmistettuja, ja niiden liikuttelijat seisovat vyötäröään myöten vesialtaassa liikutellen bambuverhon takaa nukkeja vedenalaisten tankojen varassa. Tekniikka mahdollistaa erilaisia vedellisiä temppuja, tulen käyttöä jne. Esitystä säestää perinteinen vietnamilainen orkesterikokoonpano.

Vesinukketeatterin aiheina on lyhyitä kohtauksia vietnamilaisesta mytologiasta tai kiinalaisesta kirjallisuudesta sekä kyläelämää kuvaavat pikku kohtaukset, kuten kalastaminen, sammakonpyydystys tai vaikkapa vesipuhvelien vaeltelu riisipellolla. Esityksen aloittaa yleensä perinteinen klovnihahmo Teu. Keskeinen kohtaus kuvaa oppineen virkamiehen juhlakulkuetta hänen palatessaan onnistuneen tutkinnon jälkeen kotikyläänsä. Myyttisistä kohtauksista suosittuja ovat taivallisten nymfien tanssi tai lohikäärmeiden ja feenix-lintujen tanssit. Mukana voi olla myös historiallisia kuvaelmia, kuten kuuluisia meritaisteluja esittäviä kohtauksia.

Vesinukketeatteri on syntynyt ja kehittynyt Pohjois-Vietnamissa Hanoin ympäristön pikku kylissä. Nukketeatteria on esitetty niissä tiettyinä vuotuisjuhlina kylien keskellä sijaitsevissa pienissä vesialtaissa. Vesinukketeatterin historian uskotaan yltävän lähes tuhannen vuoden taakse. Muutama vanha kiinteä nukkenäyttämökin on säilynyt. Vielä muutama vuosikymmen sitten se oli katoamassa ollut taidemuoto. Hanoissa asuneet länsimaalaiset näkivät kuitenkin esityksiä ja innostuivat niistä. Alkoi ripeä vesinukketeatterin elvytys ja siitä kehittyi eräänlainen kansallinen teatterimuoto. Nykyään vesinukketeatteriryhmiä on useita ja ne vierailevat ahkerasti myös ulkomailla.

Kirjoittanut Jukka O. Miettinen